lauantai 10. maaliskuuta 2012

Myyntitykki .... jatkuu

Oho, onnistuinkin epähuomiossa julkaisemaan tuon keskeneräisen viestin... No, joka tapauksessa, näistä kahdesta onnistuneesta myyntitapahtumasta johtuen päätin jatkaa Huuto.net -uraani ja laitoin myyntiin aikoinaan ostamani pesispiikkarit, jotka osoittautuivat sitten aavistuksen liian pieniksi tositoimiin, vaikka kaupassa vielä kuvittelin, että kyllä ne pelittää. Juu, ei pelittänyt... No, sieltä saa halvalla, jos jolla kulla on tarvetta. Lisäksi laitoin myyntii pari kirjaa, jotka olen joskus lukenut, mutta jotka eivät ole olleet niin hyviä, että ansaitisisivat pysyväispaikan kirjahyllyssä. Siellä on nääs muutenkin ihan liikaa kirjoja, vaikka olenkin kirjastojen suurkuluttaja. Mies aina valittaa, että meillä ei voi kääntyä ilman, että katse osuu kirjapinoon. No, valittakoon, kirjat ovat I-H-A-N-I-A! Nyt olen siis kuitenkin suostunut luopumaan vapaaehtoisesti parista, joten saisi olla vaan ihan hiljaa... :)

Tällä viikolla oli töissä varsinainen lorvikatarriviikko. En meinannut ehtiä yhtenäkään päivänä ajoissa töihin (onneksi meillä on liukuva työaika ja mulla reilu pomo, joka ei valita jos ei ihan minuutilleen sen liukuman sisällä ehdi paikalle) enkä sitten olisi millään jaksanut olla duunissa tarpeeksi pitkään. Miinusta tuli tältä viikolta varmaan neljä tuntia ja tekemättömien töiden pino kasvoi hälyttävästi, joten tänään on varmaan iltapäivällä suunnistettava kustannuspaikalle paikkamaan viikon lusmuiluja. On se kyllä kumma, miten meikäläisen työinto vaihtelee. Välillä sitä istuu ihan huomaamattaan kymmentuntisia työpäiviä ja välillä, niin kuin juurikin tällä viikolla, kuusikin tuntia tuntui välillä vaikealta... Omituista. Ensi viikolla on parempi olla työintoa, sillä muutamat maksatukset pitää saada lähtemään 15. päivään mennessä. Pöh, olisi paljon kivempi vain lojua kotona, lukea blogeja/kirjoja ja juoda siideriä... Kuka kustantaisi mulle semmoisen elämän? Voisin vastineeksi vaikkapa joskus neuloa sukkia tai leipoa pullaa? Anyone?

Ai, ei? No, ei sitten, pitää vissiin käydä tekemässä tänään lotto, jos vaikka onnistaisi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti