sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kannanotto Karilan peltojen puolesta!

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitoksen (eli tuttavallisemmin MTT:n) ylin johto on kaikessa viisaudessaan päättänyt luopua Mikkelin Karilassa sijaitsevista pelloista, joissa tehdään suurin osa Suomen luomututkimuksen käytännön kokeista. Johto vakuuttaa, että tällä toimenpiteellä ei ole merkitystä tutkimustoiminnan kannalta, sillä peltoalaa voi aina vuokrata tai lainata sopimusviljelijöiltä ja näin säästetään kustannuksissa...

Tässä mennään taas perse edellä puuhun. Juuri, kun luomun arvostus ja myynti ovat lähteneet Suomessa vauhtiin eli myöskin uuden käytännön luomututkimuksen tarve kasvaa, päätetään luopua juurikin niistä pelloista, joiden tutkimuskäyttöön olisi yhä enenevää tarvetta. Kyse ei ole pelkästään luomusta, vaan myöskin alueellisuudesta. Tämän päätöksen myötä MTT:lle ei jäisi yhtään kiinteätä tutkimusasemaa Itä-Suomeen eikä myöskään Pohjois-Suomeen, sillä myös Rovaniemen tutkimusaseman pelloista on päätetty luopua. Sekä Itä- että Pohjois-Suomi kuuluvat kuitenkin aivan eri katergoriaan kuin Länsi- ja Etelä-Suomen pellot ja niillä on omat erityispiirteensä, jotka pitäisi huomioida tutkimusta tehdessä. Tämän ratkaisun jälkeen Suomessa näitä erityispiirteitä ja -tarpeita ei voisi enää tutkia ainakaan pitkittäiskokeissa, kun jäljelle jäävät peltoalat sijaitsevat Jokioisissa ja Viikissä, jotka ovat maaperältään aivan erilaisia kuin Itä- ja Pohjois-Suomen karut maaperät.

Mitä sopimus- ja vuokraviljelyyn tulee, niin kuinkahan moni viljelijä on valmis ainakaan ilmaiseksi tai edes kohtuullista korvausta vastaan luovuttamaan kallisarvoista viljelymaata tutkimustoimintaan. Lisäksi näissä sopimusviljelijöissä on se ongelma, että kokeen epäonnistumisen riski kasvaa, sillä tutkijat eivät voi olla valvoa peltoja jatkuvasti. Tällöin on vaarana, että viljelijä esimerkiksi pilaa kokeen väärällä toiminnalla tai antaa harhaanjohtavia tietoja tutkijalle. Näin tutkimuksen reliabiliteetti ja validiteettia ei voida taata, toisin kuin omilla, valvotuilla pelloilla, joista on tarkat viljely-, lannoitus- ja satotiedot aareittain jopa kymmenien vuosien ajalta. Yksityiset viljelijät eivät ole vielä tehneet sitä vielä kovin pitkään lakisääteisesti ja merkinnät eivät myöskään ole välttämättä riittävän tarkkoja tutkimuksen vaatimuksiin...

Ymmärrän toki MTT:n säästötarpeen, kun valtio leikkaa rahoitusta melko radikaalisti, mutta nyt säästetään kyllä aivan väärästä paikasta. MTT:n suurimmat toiminnot ovat kuitenkin Viikissä ja Jokioisissa, joten sieltä löytyy varmasti turhempaakin, josta voisi helposti säästää. Paljon säästökohteita on listattukin, mutta harvat niistä kohdentuvat näihin suuriin paikkoihin. Toinen idioottiasia, minkä johto on ylhäisessä viisaudessaan päättänyt, on luopua mehiläistutkimuksesta. Miksi ihmeessä? Pölyttäjien radikaali väheneminen on maailmanlaajuinen ongelma, johon avuksi on nimenomaan esitetty mm. tarhamehiläisten hyödyntämistä, joten eiköhän sitäkin asiaa pitäisi ihan oikeasti tutkia myös soveltavan tutkimuksen alalla, eikä pelkästään Helsingin yliopistossa, jossa keskitytään perustutkimukseen. Tästä en nyt jauha enempää, mutta kyllä siellä olisi taas ollut vähän järkevämpiäkin säästökohteita...

Toivottavasti tämän vuoden aikana saataisin tähän Karilan tilanteeseen jokin järkevä ratkaisu, mikä turvaisi vähintään sen luomututkimuksen jatkumisen tulevaisuudessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti