sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Eko-ostoksia

Mahdollisille mieslukijoille: sisältää puhetta ns. naisten vaivoista. Älä jatka, jos et halua oppia aiheesta.

Mutta, asiaan. Olen jo vuosia tuskaillut ongelman kanssa nimeltä kuukautissuojat. Kuten lasten kertakäyttövaipatkin, kertakäyttöiset siteet ja tamponit aiheuttavat melkoisia jätevuoria, jotka vielä kaiken hyvän lisäksi ovat erittäin ällöttävää jätemassaa. Miettikää nyt, verisiä ja limaisia rättejä, ei mitenkään erityisen houkutteleva ajatus...

Kuukautiset on kuitenkin lähes pakollinen paha naisen elämässä pahimmillaan jopa 40 vuotta, joten niiden kanssa olisi vain elettävä, meikäläisen mielestä vielä mahdollisimman ekologisesti tietysti. Ekologisia vaihtoehtoja toki on, kuten kestositeet ja sienitamponit, mutta jotensakin sellaiset aiheuttavat minussa yökötysreaktion. On myös olemassa kuukautiskuppeja ja itse asiassa minulla onkin sellainen, mutta sen materiaali aiheuttaa ärsytys- ja yliherkkyysoireita tuolla alakerrassa, joten olen joutunut luopumaan senkin käytöstä. Tavallisia terveyssiteitä en voi sietää, joten tällä hetkellä mennään ihan puhtaasti Tampax- ja OB-linjalla. Ne toki tehdään puuvillasta ja asettimetkin ovat pääsääntöisesti pahvia, mutta eihän niitä voi minnekään kompostiin laittaa, ihmisperäisten eritteiden toimittaminen muualle kuin sekajätteeseen on nimittäin kiellettyä. Tämä taas johtuu ihmisveren, ulosteen ja virtsan aiheuttamista epämiellytävistä mielikuvista eikä niinkään hygieniariskistä, kuten monesti ihmiset luulevat. Eli ei mene hyvin.

Aikani pähkäityäni päädyin sitten lopulta luomupuuvillasta tehtyihin tamponeihin ja pikkhousunsuojiin, joita eilen sitten tilasin Ekolosta. Jätevuorta se ei vähennä, mutta ainakin valmistusmenetelmä on ekologinen. Saas nähdä, miten ne toimivat. Jatkan kuitenkin tutkimuksia, jos löytäisin jonkin paremman, mutta itselleni toimivan systeemin...

2 kommenttia:

  1. Tämä on niin monimutkainen asia tämäkin. Jos on vaikkapa hormonikierukka (älkää lukeko miehet) niin vuotoja ei ole, mutta mikä on parempi ympäristön kannalta. Jos syö pillereitä(älkää lukeko miehet) niin vuodot ovat lyhyempiä ja vähäisempiä, mikä on taas parempi. Jäte ja valmistus ym. vai virtsassa oelva hormoni... Voivivoi. Tai liikakansoitus. Se on ehkä pahin. Kuitenkin. Aika paljon ne eläimetkin tekee luontoon, toisaalta luulisi, että joku maatuva side, olisiko niin paha. Elämä on suurta.

    VastaaPoista
  2. Aamen, mä kun en ole synnyttänyt, niin gyne kieltäytyi ehdottomasti laittamasta kierukkaa, mikä oli kyllä mun henk.koht toive... No, jatketaan tutkiskelua.

    VastaaPoista