perjantai 6. heinäkuuta 2012

Saatanan salaatinkastike!

Tein äsken inventaariota jääkaapissa. Löysin ensin vain yhden vanhaksi menneen kananmunan ja pienen köntsän kuivunutta juustoa, joten olin melkoisen tyytyväinen, että tavoitteeni vähentää turhaa biojätettä on hieman lähempänä kuin aikaisemmin. Tai niin luulin... Vilkaisu jääkaapin oven keskihyllyyn, jossa säilytän, kermoja, ketsuppeja ja kastikkeita, sai meikäläisen melkein pyörtymään. Siellä oli kolme (siis KOLME) salaattikastikepurkkia, joista oli käytetty vain ihan vähän ja jotka kaikki olivat vanhentuneita. Voi vittu, että ihminen voi olla typerä. Jos kerran meillä ei juurikaan tehdä ruokaa, niin miksi helvetissä silloin kun sitä jonkun merkkitapauksen vuoksi tehdään, pitää ostaa uusi salaatinkastikepurkki, kun sitä vähäistä käyttöä varten voisi ihan hyvin tehdä itsekin joko oliiviöljystä tai kermaviilistä. Siitä muuten tulikin mieleeni kaksikin erilaista salaatinkastiketta, joita olen joskus männä aikoina tehnyt, joten Elli goes taas ruokablogi, tällä kertaa vinkit 6 ja 7:

Kermaviilikastike:

1 prk kermaviiliä (ei mitään kevythuttua, vaan kunnollista)
Suolaa n. teelusikallinen
Mustapippuria n. teelusikallinen tai maun mukaan
Sipulijauhetta (ei löytynyt sipulia) n. teelusikallinen
Sitruunapippuria vähän
Valkosipulimurskaa maun mukaan (meillä tätä meni mukaan reilusti, sillä sirottimen pää hajosi, kun olin supsauttamassa sitä, mutta maku oli silti mainio), voi käyttää myös kynsistä puristettua murskaa, mutta kun sitäkään ei siinä hädässä löytynyt.
Auran mietoa Sinappia reilu turaus

Sotketaan ja annetaan maustua jääkaapissa ainakin puoli tuntia ennen tarjoilua. Tämän kastikkeen tarina on seuraava: olimme miehen kanssa kaveripariskunnan luona grillaamassa. Talon emäntä tajusi juurikin puoli tuntia ennen ruokaa ettei heillä ole mitään kastiketta tarjolle. Hän oli säntäämässä jo kauppaan, kun minä kaivelin jääkaapista kermaviilipurkin, jonka olin bongannut. Se oli pari päivää yli-ikäinen, mutta muuten kelvollista, joten käskin hänen kaivaa esille maustekätkönsä ja sekoittelin siinä erittäin improvisoidun kastikkeen suunnilleen kaikista mausteista, mitä hänen kätköstään löytyi... Hyvää tuli... :) Tätä voi käyttää paitsi salaatinkastikkeena, myös ihan (grilli)lihan tai kalan kastikkeena.

Oliiviöljykastike:

2 dl oliiviöljyä
1 teelusikallinen suolaa
tuoretta tai kuivattua timjamia, sidottu nippu kasvin varsia

Lisää oliiviöljyyn suola ja timjami (nippuna). Laita tökötti tiiviiseen astiaan, esim. hillopurkki ja anna maustua ainakin pari päivää jääkaapissa. Siivilöi timjami pois öljystä ja käytä salaatinkastikkeena. Timjami ainaa vinkeän vivahteen öljylle. Tätä ei siis voi ruveta soveltamaan ihan hetken mielijohteesta. Huomioi myös, että maustetut öljyt säilyvät huonommin kuin ns. tavallinen oliiviöljy, joten säilytä litku jääkaapissa, äläkä anna sen unohtua kuukausiksi sinne perukoille, vaan käytä satsi parin viikon sisällä. Toki voi sitä syödä senkin jälkeen, mutta kannattaa aina vähän haistella, että onko tökötti vielä syömäkelpoista.


Taidankin tehdä itselleni satsin tuota jälkimmäistä, sillä timjamini on näköjään eloon horroksestaan ja sunnuntaina miehen vanhemmat ja sisarukset tulevat meille miehen syntymäpäivälounaalle. Onneksi nuo ovat kiitollista väkeä, eivätkä näköjään pahastu, jos ei ihan joka päivä muistakaan kastella...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti