lauantai 29. joulukuuta 2012

Hiljaiseloa

Joulut tuli ja meni, on syöty ja juotu ja nyt närästää. Aivot ovat ylensyönnin vuoksi peruutusvaihteella ja työntekokin on yhtä tervanjuontia. Blogikin on ollut jäissä, kun ei ole mitään järkevää kirjoitettavaa... Voitaisiinko jo palata tavalliseen arkeen?

torstai 20. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, 20. luukku

Huh, palaamme viimein astialle. Heti harvinaista herkkua, nimittäin KruunuHerkkua. Kruunuherkku valmistaa Juvalla luomu- ja lähiruokavalmisruokaa. Tuotteita on kotieineksistä teollisuudelle valmistettaviin tuotteisiin. Jouluruuista tarjolla on mm. rosollia, sienisalaattia,erilaisia laatikoita, luumurahkaa, silligratiinia ja piparkakkumoussea. Muutkin ko. firman tuotteet ovat erinomaisia, kaikki tuotteet tehdään ns. käsin, siis kyseessä ei ole tehdas, vaan kaikki tuotteet tehdään käsin. Esimerkiksi jauhelihapihvit ja pinaattiletut, jotka muotoillaan ja paistetaan parilalla ilman ns. teollista työvoimaa. Kannattaa maistaa!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulukalenteri jumissa...

Mun sanainen arkkuni on hyytynyt. Olisi vaikka mitä kivoja juttuja esiteltävänä, mutta pää ei kertakaikkisesti pysty suoltamaan järkeviä lauseita yhtään mistään! Kaikki energia menee töissä loppuvuoden kiireiden hoitoon: pitää laskea päättyvien projektien taloustilanteita, mistä voi veloittaa mitäkin ja muistaahan kaikki kirjata työaikansa oikeille projekteille ja muistaahan kaikki yleensä kirjata ne pirun työajat... Hankkeiden kuntarahaosuudet pitää laskuttaa ja nollata tilit. Pitää huolehtia siitä, että esimiehen penteleet muistaa käydä hyväksymässä laskut sitä mukaa, kun niitä itse tiliöi. Ja pitää huolehtia siitä, että ne penteleen laskut menee oikeille henkilöille hyväksyttäväksi. Tänäänkin laitoin vahingossa laskun hyväksyttäväksi sellaiselle henkilölle, joka on jäänyt puolitoista vuotta sitten eläkkeelle. Mielenkiintoista sinänsä, että hänen käyttäjätunnuksensa olivat yhä voimassa... Vissiin joku pikku fiba käynyt jossain kohtaa...

Kotona pitäisi siivota ja laittaa joulua. Ei kuulkaa kiinnosta pätkääkään justiinsa tällä hetkellä! Mieluummin karkaisin vaikka Goalle lepäilemään ja antaisin muiden riehkata. Onneksi tiedän, että tämä on väliaikaista ja että viimeistään lauantaina rupeaa jo joulukin kiinnostamaan... Ehkä jätänkin asian huolehtimisen sinne lauantaihin ja keskityn nyt vain selviämään sinne asti. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

torstai 13. joulukuuta 2012

Joulukalenteri jää hetkeksi tauolle...

...  ja palaa sunnuntaina tai maanantaina asiaan. Pahoittelen tilannetta, mutta resurssipula pakottaa hiljentymään rankkaan pikkujoulukauteen! Burp!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, 12. luukku

Virtasalmen Viljatuote on mylly, joka on erikoistunut gluteenittomien tuotteiden valmistukseen. Yrittäjäpariskunta viljelee myös itse, mutta iso osa luontaisesti gluteenittomista viljatuotteista tuodaan ulkomailta ja jatkojalostetaan yrityksessä mm. jauhoseoksiksi, muroiksi ja mysliksi.Olen maistanut vanilliini-hunaja -tattarimuroja ja vaaleaa leipäjauhoseosta (tai siis siitä tehtyä leipää) ja molemmat olivat oikein mainion makuisia. Toki mietin, miksi muroissa tarvitsee olla vanilliinia, sillä pelkkä hunajakin riittäisi varmasti makeuden takaamiseksi. Tattarin lisäksi tuotteita jatkojalostetaann riisistä, maissista, hirssistä, teffistä sekä pellavasta.

Tilalla tuotetaan myös ns. tavallisia tuotteita, joista erikoisuutena voisi mainita speltti- eli alkuvehnätuotteet. Spelttihiutaleista tehty puuro maistuu jopa meikäläiselle lapsena puurolle yliannostetulle hörhölle. Myös valmista nokkoslettujauhoseosta kannatta kokeilla lettujen tekoon.

Tuotteita saa ainakin Etelä-Savosta Osuuskauppa Suur-Savon myymälöistä sekä suoraan tilalta postitse.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, 11. luukku

Suomessa on erittäin vähän hanhitiloja. Hauhalan hanhifarmi on yksi harvoista ja myös sellainen, jossa hanhia ei pakkosyötetä, vaan ne saavat kasvaa vapaasti. Monissa maissa hanhiahan pakkosyötetään ja ne jopa naulataan räpylöistään lattiaan, jotta maksasta tulisi mahdollisimman rasvainen ja herkullinen.

Hauhalassa hanhi saa elää mahdollisimman hanhimaisen elämän. Teurastuksen jälkeen hanhesta kuitenkin hyödynnetään kaikki mahdollinen: lihasta valmistetaan tuorelihaa ja jalosteita, hanhenmaksasta tehdään erilaisia maksaherkkuja kuten hanhipateeta (on muuten hyvää, vaikka maksasta en yleensä niin välitäkään), luut ja veri myydään, höyhenistä Suomen Höyhen Oy valmistaa tyynyjä ja täkkejä ja jopa poikastuotantoon kelpaamattomat muna tyhjennetään ja myydään askarteluliikkeille. Näinhän toimittiin myös ennen muinoin, kun tuotantoeläimen jokainen neliösentti hyödynnettiin ja mitään ei mennyt hukkaan. Jotenkin lohdullinen ajatus, että jossain vielä tätäkin ideologiaa toteutetaan käytäntöön! 

Itse pidän pateen lisäksi erityisesti hanhenmaksamoussesta, joka sopii mainiosti cocktail-pöytään pienten leipästen päälle. Hauhalan tuotteista suurin osa menee suoraan ravintoloille, mutta Mikkelin alueella sitä löytää ainakin Kenkäveron myymälästä ja joistain vähittäiskaupoista. Pääkaupunkiseudulla Hauhalan tuotteita voi ostaa Stockan Herkusta.

Tämä on se herrojen herkku, jota kaikki kehuvat, eivätkä ihan suotta, kannattaa maistaa!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, kymmenes luukku

Tänään ei pysty, palaamme huomenna astialle... Lähiruokaa, on nenästä räkää, siinä on lämmintä lähellä...

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, yhdeksäs luukku

Tämä päivä on mennyt Shellin baarissa touhutessa, eli lähiruoasta ei ole ollut tietoakaan. Olen sen verran poikki, että pääkään ei ihan justiinsa toimi, että voisi mitään kovin erityistä esitellä.

Ajattelinkin päästä helpolla ja esitellä savolaisen perinneruokakirjan Savo a´la Carten. Kirja esittelee erinäisiä savolaisia reseptejä ja ruokapaikkoja niin Etelä- kuin Pohjois-Savostakin. Reseptit ovat suhteellisen simppeleitä, joten niitä voi oikeasti soveltaakin, eikä pelkästään ihailla. Tekstit ovat sekä suomeksi että englanniksi, joten kirja sopii myös ulkomaan eläville matkamuistoksi. Kirjan esittelypuheen on muuten kirjoittanut työkaverini Marjo.

Kirjaa on saatavissa eteläsavolaisissa kirjakaupoissa ja nettikirjakaupoista ainakin BookPlussassa. Jos olet kiinnostunut savolaisesta ruokakulttuurista, niin kirja on oikeasti ostamisen arvoinen. Historiaa kirjassa on valitettavan vähän, mutta toisaalta, kaikkea ei voi saada....

lauantai 8. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, kahdeksas luukku

Hilloja Frans-Eerikin tilalta
Torttuihin voi laittaa täytteeksi muutakin kuin sitä ainaista luumuhilloa (en tykkää!). Siksi kahdeksas luukku sisältääkin hilloja Frans-Eerikin tilalta Mansikkamäeltä. Hilloja on kolmea erilaista: mansikka, vadelma ja raparperi-porkkana. Kaikki hillot ovat paistonkestäviä ja marjapitoisuus on kaikissa yli 60 %. Aika harva kaupan halpishillo pystyy tähän.

Hilloja saa useista Etelä-Savon kaupoista, suoraan tilalta ja niitä voi myös tilata postitse kotiin. Hillot tehdään omalla tilalla kasvatetuista tuotteista (porkkanaa lukuunottamatta) ja kesäisin kaikkia tuotteita myydään myös suoraan tilalta. Niitä voi käydä itse keräämässä tai ostaa kerättyinä.

Oma suosikkini on raparperi-porkkana, koska olen ollut testimaistajana silloin, kun hillon tuotekehitystä meillä töissä tehtiin. Sekoitus kuulostaa aika hurjalta, mutta porkkana taittaa hyvin raparperin kirpeyttä saaden aikaan raikkaan maun. Ei mansikka- ja vadelmahilloissakaan ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta tämä hillo on ykkösenä sydämessäni... :)


perjantai 7. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, seitsemäs luukku

Tänään lyhyestä virsi kaunis: luomutila Muhosen ruisleipä . Aivan äärettömän hyvää perinteisesti valmistettua ruisleipää. Saatavana Savonlinnan seudulla marketeissa ja pääkaupunkiseudulla Lasipalatsin maatilatorilla. Maistakaa!

torstai 6. joulukuuta 2012

Linnanjuhlat

Allekirjoittaneen huomioita Linnanjuhlista, tuosta vuoden parhaasta stalkkausohjelmasta!

Etikettivirheet (ei kattava listaus):
Hiukset auki:IIIIIIIIIII
Niiaus: II (yllättävän vähän edellisvuosiin verrattuna)
Rannekello frakin kanssa:  en ainakaan huomannut yhtään...
Ansiomerkit ja taskuliina: IIIIIIIIIIIII (yllättävää, miten monilla konkareillakin oli)
Ansiomerkit väärässä paikassa: IIIIIII
Liian paljon liiviä näkyvissä: IIIII
Liian lyhyt mekko: II (kansallispukuja /univormuja ei lasketa)
Kahvallinen laukku: I
Ei kävellä seuralaisen kanssa yhdessä kättelystä pois: IIII
Taskuliina liikaa näkyvissä: III
Naisella housupuku: I (Silvia Modig haluaa ilmeisesti olla joku kapinallinen)


Kauniita pukuja:
Jenni Haukio, todella kaunis pitsi yläosa, muutenkin elegantti puku.
Ulla Järvinen, latinalaistanssija, ihana sähkönsininen puku!
Tuuli Petäjä, kukkakoristus toi viimeisen silauksen tyylikkääseen siniseen pukuun.
Mari Rantasila, puvun väri oli täydellinen kantajalleen!
Annika Lapintie, upea punainen glamour-puku!
Piia Kalma
Satu Taiveaho, aina tyylikäs, mutta ei näköjään saa niitä hiuksiaan kiinni...
Laura Birn, hauska nahkamekko!
Vicky, harvinaisen tyylikkäänä, tosin hiukset auki! 
Kristiina Salonen
Maria Ylipää
Henna Virkkunen, upeat pitsit!
USA:n suurlähettilään vaimo, tyylikäs poron pääkallosta aiheensa saanut puku. 

Rumia pukuja:

Katri Komi, ruskea säkki
Raija Oranen
Sari Sarkoma, alaosa oli kaunis, mutta yläosa ei istunut...
Päivi Räsänen, mikä helv...?

Tuttuja:
Kimmo Tiilikainen
Jaana Husu-Kallio
Aake Kalliala
Thomas Wilhelmsson

Outoja:
Veltto, tietysti
Elina Kiikko, ihme säkki
Heidi Jokisen partioliikken pj:n puku
Sofi Oksanen, ei toki mikään yllätys
Laura Voutilainen, aika toogamainen viritys
Riikka Lehtonen, ihan kuin toinen olkain olisi jäänyt kainaloon... 
Mari Kiviniem, vähempikin kullankimallus olisi riittänyt
Lisa Sounion nallekoristeltu puku... Tosi kummallinen! Eikä se Marko Ahtisaaren kaula-mikä-lie ollut myöskään kovin tyylikäs...

Ja Koiviston Manu on kyllä symppis vielä yhdeksänkymppisenäkin!

Joulukalenteri, kuudes luukku

Ruhtinatar
Ensimmäiseksi: hyvää itsenäisyyspäivää tasapuolisesti kaikille suomalaisille! Itsenäisyyspäivän kunniaksi luukussa esitellään tänään viinejä Ollinmäen viinitilalta Anttolasta. Tilalla valmistetaan erilaisia marja- ja hedelmäviinejä sekä liköörejä ja siidereitä. Viinit ovat erinomaisia laadultaan, toki rypäleviineihin tottueeseen suuhun välillä vähän laimeita. Yksi on kuitenkin ylitse muiden: Ruhtinatar kuohuviini: punaviinimarjoista tehty kuiva kuohari, aivan älyttömän hyvää! Nimensä kuohari on saanut lähellä sijaitsevan Anttolanhovin entisen ruhtinatteren Natalia Demidoffin mukaan.  Kuohari on jääkaapissa kylmenemässä ja aion kippistää sillä illalla Suomen itsenäisyyden 95. vuoden kunniaksi! Toinen omaan suuhuni sopiva tuote on Sirpakka, kuiva omenasiideri. Liköörejä en ole maistanut, mutta erityisesti tervapontikka kuulostaa erittäin hauskalta ja maistamisen arvoiselta!

Ollimäellä on mahdollista päästä tutustumaan viinin tuotantoon, mikäli innostut vierailemaan Anttolassa. Lisäksi tilalla toimii tilaus- ja juhlaravintola ja siellä on mahdollista myös yöpyä aittamajoituksessa tai isoissa huviloissa. Varsin monipuolinen maaseutuyritys siis.

Kaikkia tuotteita on saatavana ainakin Etelä-Savon ja pääkaupunkiseudun alkoista, siidereitä löytyy myös vähittäistavarakaupoista. Viinitilalla on Suoramyynnissä tilan viinejä ja siidereitä, likööreitä ei valitettavasi alkoholilaista johtuen voi myydä tilalta, mikä on erittäin valitettavaa. Toivottavasti tulevaisuudessa tämä epäkohta korjaantuu, sillä se vaikeuttaa viinitilojen toimintaa!

Kohta siirryn Tuntemattoman sotilaan pariin ja sen jälkeen alan seurata Linnanjuhlien kättelyä. Se on yllättävän jännittävää, erityisesti, kun pelaa samalla etikettimokaveikkausta! Kuinka monta rannekelloa pilkistääkään tänä vuonna frakin hihan alta tai kuinka monen naisen hiukset ovat etiketin vastaisesti auki, hirvittävän jännää! 

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, viides luukku

Sikamaista menoa Roinilan lihatilalta. Yritys on eteläsavolainen lihajalostamo, jonka tuotteet ovat omalla tilalla kasvaneita porsaita/sikoja tai nautoja. Tuotteet myös teurastetaan kotiteurastamossa, joten tuotteen laadunvarmistus on katkeamaton kohdusta hautaan, näin ironista sanontaa lainatakseni.
Liikkuvan lihatiskin valikoimaa
Valikoimasta löytyy mm. kyljystä, kinkkua, sisäfilettä, sisäelimiä, jauhelihaa, makkaraa ja lihahyytelöä. Itse rakastan palvattuja tuotteita ja ostan niitä aina, kun sattuu silmiin osumaan. Tuotteita voi ostaa Roinilan tilan omasta myymälästä ja kiertävästä myymäläautosta, joka kiertää säännöllisesti Itä- ja Keski-Suomen alueella. Lisäksi ryhmissä voi tehdä isompien erien tilauksia suoraan kotiinkuljetettuna, mitä meillä työporukassa ainakin hyödynnetään aina silloin tällöin.

Vielä vinkkinä viikoksi, Roinilan lihaa saa vähintään viikottain Mikkelistä Vilee Puoti & Bistrosta, joka on todellakin tutustumisen arvoinen lähiruoka- ja luomuravintola/-myymälä! 


tiistai 4. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, neljäs luukku

Fisua Puulalta! Puula-Särvin valmistaa jo toisessa polvessa kalaa erilaisiksi säilykkeiksi: on lohta, muikkua, haukea ja lahnaa yms. eri tavoilla tuotettuina. Tuotteet valmistetaan Hirvensalmella Kissakoskella ja lähes kaikki kala on Puulalta pyydettyä.

Erikoisuuksia ovat mm. Savusärki ja Muikkukukko eli säilykekalakukko, isäni lemppari. Hän ottaa säilykkeen metsään mukaan, lämmittää sen notskilla ja nauttii. Melko luksusta ja kuulemma hyvää, itse en ole maistanut. Oma lempparini on Savumuikut, joita mätän joko ruisleivän tai hiivaleivän päälle sienisalaatin kanssa. Menevät toki myös tuorejuuston kanssa, mutta sienisalaattimössö on parempaa... :) 

Säilykkeitä on saatavana ympäri Suomen ainakin Prismoista ja S-marketeista. Yrityksellä on myös verkkokauppa. Jos pidät kalasta, kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä minä, joka en erityisesti edes välitä kalasta, himoitsen näitä säilykkeitä. Mikään ei toki vedä vertoja tuoreelle kalalle, mutta nämä liippaavat jo melko läheltä.  Namskis!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, kolmas luukku

Jauhoja ja teatteria Rapion Myllyltä. Mylly on yksi harvoista Suomen toimivista vanhanajan myllyistä, toki uusimmalla tietotaidolla höystettynä. Mylly jauhaa niin kauppajauhatusta (ostaa siis jyviä ja jauhaa niistä omia tuotteita) ja tullijauhatusta (jauhaa jauhoja ostajan omista jyvistä ostajan omaan käyttöön). Kauppajauhatukseen jyvillä on todella korkeat vaatimukset ja siksipä jauhot ja muutkin tuotteet ovat erittäin laadukkaita. Myllyn tuotteita ovat jauhojen lisäksi erilaiset ryynit, hiutaleet ja erikoistuotteet, kuten lettujauhoseos ja kalanleivitysjauho. Oma suosikkini on rieskaryynit, joista saa maanmainiota röpörieskaa (ohje alla), eli perieteläsavolaista ohrarieskaa.

Myllyn lisäksi kesäisin järjestetään korkeatasosta teatteria, jossa ohjaajina ja näyttelijöinä on ollut Suomen kärkinimiä , kuten viime kesänä "Niskavuoren Hetan" ohjaaLiisa Mustonen ja näyttelijöistä mm. Susanna Mikkonen ja Tommi Eronen. Lisäksi Rapiolla toimii myös Myllykahvila, josta saa tietenkin omassa myllyssä jauhetuista jauhoista tehtyjä leivonnaisia.

Tässä vielä Rapion myllyn ohje röpörieskan tekoon. Etelä-Savossa rieska on erityisesti juhannusruoka, mutta sopii mieletestäni ihan ympäri vuoden syötäväksi, sillä on vaan se tautisen hyvää!

Ohrarieska
½ l vettä

1 l piimää

4 dl Rieskaryynejä

1 muna

2 rkl öljyä tai voisulaa

1 tl (reilu) suolaa



Laita ryynit turpoamaan veteen noin tunniksi tai kiehauta mikrossa n. 10 min. Lisää piimä, muna, öljy ja suola. Kaada seos leivinpaperin päälle uuninpellille. Paista rieskaa 200C noin 50-60 min.
 Tarjoa munavoin kanssa.
 Nesteenä voit käyttää myös kermaa tai kermaviiliä jolloin rieskasta tulee hieman pehmeämmän makuinen.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, toinen luukku

Veeran Valkosipuli Yrttidippi (kylatori.fi)
Toisen luukun takaa paljastuu yksi suosikeistani: Heikkilän yrttitila. Laitan tämän jo näin varhaiseen vaiheeseen, koska heillä on myös nettikauppa, josta tuotteita voi tilata myös pukinkonttiin. Heikkilä on entinen maitotila, jossa sukupolvenvaihdoksen myötä tuotantosuunta vaihdettiin yrtteihin. Tilalta saa niin kuivattuja yrttejä, erilaisia mausteseoksia, makusokereita, yrttiteetä ja dippejä. Hauskaa on, että makusokerit, yrttiteet ja dipit on nimetty perheen lasten mukaan (myös toisia ja kolmansia nimiä on hyödynnetty, ei niitä lapsia kuitenkaan ole kuin kolme! :) )

Omat lempparini ovat yrttisuola ja Veeran Valkosipuli Yrttidippi. Myös kaikki teet ovat meillä kovassa käytössä. Erilaisista tuotteista on helppo koota kivoja ja hyödyllisiä lahjapakkauksia, mutta nettikaupassa on myös valmiita lahjapakkauksia, jos ei jaksa näprätä. Jälleenmyyjiä on Mikkelissä ainakin Kauppahallissa ja Kenkäveron myymälässä, pääkaupunkiseudulla maatilatoreilla Kluuvissa, Kannelmäen Prismassa ja Lasipalatsissa, sekä Kampin ja Itiksen Ruohonjuurissa. Loput jälleenmyyjät löytyvät täältä.

Itse olen taas ostanut Heikkilän tuotteita taas useammankin joulupaketin tarpeisiin... Näiden etuina on kaiken muun hyvän päälle vielä se, että tuotteet ovat kevyitä, joten niitä on edullista toimittaa myös postitse. Ystävät ja sukulaiset, te ette sitten ole lukeneet tätä,  eli saatte luvan ainakin esittää yllättynyttä, kun joululahjoja minulta avaatte, niih!


lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, ensimmäinen luukku


Viime vuonna ja todennäköisesti aikaisemminkin blogaajat ovat pitäneet joulukalentereita blogeissaan. Tänä vuonna myös minä aion tehdä niin ja päätin, että teema on lähiruoka. Esittelen joka päivä lyhyesti Etelä-Savon alueen herkkuja ja kerron toki, mistä niitä voi ostaa. Ensimmäisenä esittelen Aten Marja-Aitan mehut. Ne. On. Hyviä. Omat suosikkini ovat puolukka- ja tyrnimehut, varsinaisia vitamiinipommeja. Kaikkia mehulaatuja saa sekä sokeroituna että sokeroimattomina (eikä mitään muitakaan makeutusaineita ole lisätty).  Mehuja myydään melko kattavasti ympäri Suomen. Mikkelissä mehuja löytyy ainakin Kauppahallista ja Kenkäveron myymälästä, pääkaupunkiseudulla Kluuvin maatilatorilta sekä Sörnäisten pikatukusta. Hinta on melko suolainen, 6-10 € pullo, mutta kaikki mehut ovat tiivisteitä ja niistä riittää pitkään ja saa varmasti erinomaista laatua. Kannattaa maistaa!