lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, ensimmäinen luukku


Viime vuonna ja todennäköisesti aikaisemminkin blogaajat ovat pitäneet joulukalentereita blogeissaan. Tänä vuonna myös minä aion tehdä niin ja päätin, että teema on lähiruoka. Esittelen joka päivä lyhyesti Etelä-Savon alueen herkkuja ja kerron toki, mistä niitä voi ostaa. Ensimmäisenä esittelen Aten Marja-Aitan mehut. Ne. On. Hyviä. Omat suosikkini ovat puolukka- ja tyrnimehut, varsinaisia vitamiinipommeja. Kaikkia mehulaatuja saa sekä sokeroituna että sokeroimattomina (eikä mitään muitakaan makeutusaineita ole lisätty).  Mehuja myydään melko kattavasti ympäri Suomen. Mikkelissä mehuja löytyy ainakin Kauppahallista ja Kenkäveron myymälästä, pääkaupunkiseudulla Kluuvin maatilatorilta sekä Sörnäisten pikatukusta. Hinta on melko suolainen, 6-10 € pullo, mutta kaikki mehut ovat tiivisteitä ja niistä riittää pitkään ja saa varmasti erinomaista laatua. Kannattaa maistaa!

2 kommenttia: