tiistai 31. tammikuuta 2012

Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää...

... tai sitten ei. Tällaiset - 20 ja yli pakkaslukemat vituttavat ihan helvetisti. Tässä kelissä ainut hyvä puoli on, että pöpöt kuukahtaa petivaatteista ja matoista, jos ne saa roudattua pihalle vähäksi aikaa jäätymään. Kaikki muu onkin sitten perseestä.

1) Joka kerta, kun joudut lähtemään ulos, niin on tumpattava niin paljon päälle, että näyttää Michelin-ukolta. Ja olo on myös yhtä mukavan pyöreä ja kankea. Kaikista veemäisintä on se pukeutumisen hetki, kun olet melkein valmis, mutta et juuri sillä hetkellä löydä toista hansikasta. Hiki alkaa puskea pintaan ja kolmessa sekunnissa olet aivan läpimärkä. No onpa siinä sitten kiva lähteä ulos ja palentua sekunnissa sen hien jälkiseurauksena. Ja sitten kun selviät sisälle, niin kolmessa sekunnissa olet uudestaan ihan hiessä, ennen kuin ehdit purkautua siitä perkeleellisestä vaatekerrostumasta. Onko hei mikään ihme, että ihmiset vilustuu kovilla pakkasilla, kun välillä on pirun kylmä ja seuraavassa hetkessä mölö valuu pitkin päätä ja selkärankaa?

2) Näillä pakkasilla ei voi kuvitellakaan lähtevänsä pikaisesti jossain käymään autolla. Ehei, vaatii ainakin kahden tunnin esilämmityksen, että vihreä Volvo inahtaakaan näillä keleillä. Kaiken hyvän päälle meiltä hajosi sisätilanlämmitin, joten vaikka lohkolämppäri hyrrääkin, niin nahkapenkit on muuten pirun kylmät siinä vaiheessa, kun autoa yrittää iskeä tulille. Eikä se lämpene sieltä sisältä ihan heti, vaan on luultavasti sopivan lämmin juuri siinä vaiheessa, kun olet saapunut perille...

3) Iho on kuiva kuin korppu ja näyttää lähinnä kalansuomuilta. Minäkin rasvaan ainakin kaksi kertaa päivässä ties millä talventörröttäjille tarkoitetuilla tököteillä, mutta silti jalat ja käsivarret kutiaa niin perkeleesti ja hilseileekin vielä kaiken hyvän päälle. Kaikista parasta on se, kun takareisi päättää ruveta kutiamaan törkeästi keskellä kauppakeskusta... Yritäpä siinä raapia, kun kaikki katsoo, että siinä tuokin akka vain raapii persettään julkisella paikalla. Parempi jättää raapimatta tai kadota ainakin nurkan taakse mahdollisimman nopeasti, jotta ei saa pervon mainetta!

4) Limakalvot kuivuvat, enkä nyt puhu tuosta alakerrasta, vaan nenästä ja silmistä. Allekirjoittaneella ainakin nenän ja silmien limakalvot vittuuntuvat välittömästi pakkasesta, riippumatta siitä kuinka paljon hölvään kosteuttavia silmätippoja ja nenäsuihkeita. Seurauksena on paljon nenäverenvuotoa, totta kai silloin kun nenäliinaa ei ole missään lähistöllä saatavissa, ja silmien kutinaa ja kirvelyä. Mukavaa kulkea tuolla kylillä nenä veressä ja silmät punaisena: "ei, en ole saanut turpaani, kärsin vain kuivista limakalvoista". Voiko olla typerämpää selitystä? Epäilen...

Muitakin syitä on,  mutta tässä ehdottomasti vittumaisimmat. Tahtoo, että kesä tulisi ja äkkiä! Kiitos, nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti