Ristiriitaista

Tänään mietityttää kaksi asiaa. Ensimmäiseksi se saatanan Hyvinkään ampuja, mikä lie kuningasajatus toissayönä sai aikaan tuollaisen älyvapaan teon. En nyt ala puida tätä asiaa enempää, kun en alunperin meinannut tästä edes kirjoittaa, mutta sanonpahan vaan, että hyvä, ettei se teloittanut itseään: saapahan rangaistuksen teostaan ja ehkäpä hänen kuulustelujensa kautta saadaan selkoa myös muiden vastaavien tekojen motiivesita....

No, sitten täysin toiseen aiheeseen ja itse asiassa vähän niinkuin kolikon toiselle puolelle, nimittäin eutanasiaan. Eutanasia (kreikkaa, eu-thanatos, hyvä kuolema) eli armokuolema tai armomurha on armosyistä tehty teko tai tekemättä jättäminen, joka aiheuttaa toisen ihmisen kuoleman (lähde: Wikipedia). Aiheesta on keskusteltu puolesta ja vastaan kiivaasti tällä viikolla, kun Vihreä liitto kirjasti oikeuden eutanasiaan omaan puolueohjelmaansa. Vastustajat ovat pääsääntöisesti joko uskovaisia, joiden mielestä elämä on pyhää ja kärsimys kuuluu ihmiselle, koska ihminen on syntinen olento, tai sitten ihmisiä, jotka pelkäävät, miten asia käytännössä toteutetaan, jotta ei jouduta tilanteeseen, että ihmisille tehdään "eutanasioita", vaikka he eivät ole siihen halukkaita.Ymmärrän tämän jälkimmäisen kannan täysin, sillä se riski on olemassa, mutta mielestäni tuo ensimmäinen väitös on aivan helvetin huuhaata. Ei ihmisen tarvitse kärsiä fyysistä tuskaa vain siksi, että ihminen on syntinen olento. Joku jurpo tulkitsee taas Jobin kirjaa pikkuisen turhan kirjaimellisesti... Henkinen kärsimys tiettyyn rajaan asti on jotenkin ymmärrettävää, mutta fyysinen tuska täytyy olla hoidettavissa, tavalla taikka toisella...

Itse kannatan eutanasiaa (kuten ehkä huomasitte), sillä mieheni lähisukulainen sairasti ALSsia, joka on hermojen rappeumasairaus, jonka lopputulemana ihminen kuolee, kun hengityslihakset heikentyvät riittävästi. Sairaus on yleensä nopeasti etenevä ja muuttaa ihmisen muutamissa vuosissa täysin vihannekseksi, joka ei pysty liikkumaan eikä kommunikoimaan kuin silmiä räpäyttämällä. Pahintahan tässä on se, että järki pelaa aivan täysin, ajatteleva ja tunteva ihminen on täysin ruumiinsa vanki jopa useita vuosia, kun hengitystä pidetään keinotekoisesti yllä hengityskoneen avulla ja ravintoa annetaan ravintoletkulla suoraan vatsaan. Sanoisin, että ei ole kovin ihmisarvoista elämää. Tämä mieheni lähisukulainen toivoi, että olisi saanut lähteä ilman hengityskonetta, kuitenkin niin, että hänen ei olisi tarvinnut tukehtua, vaan hänet olisi nukutettu hengityslihasten pettäessä, jotta hän ei olisi enää tajunnut hengittämisen tuskaa. Tähän ei suostuttu, koska lääkäreiden mielestä nainen ei voinut kommunikoida riittävästi. Viestin hän oli kirjoittanut tietokoneelle ystävänsä avustuksella, mutta sitä ei tosiaan uskottu. Niinpä tämä henkilö makasi puoli vuotta hengityskoneessa, kunnes sydänlihas petti ja hän vaipui ikiuneen. Minua vituttaa tämä niin paljon vieläkin, ettei hänen annettu lähteä tahtomallaan tavalla, että kyyneleet nousevat silmiin, vaikka tapahtumasta on jo useita vuosia.

Mielestäni, jos on parantumattomasti sairas ja kokee kokee kovia tuskia (joita ei voida lievittää lääketieteellisesti) ja pystyy tahtonsa ilmaisemaan tavalla tai toisella, täytyy ihmisellä olla oikeus eutanasiaan niin vakaasti halutessaan. Nämä ihmiset tulisi mielestäni hoitaa samalla tavalla kuin Sveitsissä, eli omilla erillisillä eutanasiaklinikoilla, joihin mennään omaehtoisesti sellaisten todistusten kanssa, että tahto kuolla voidaan todentaa ennen lopullista toimenpidettä. Mielestäni tässä ei ole mitään ongelmaa. Ongelma tulee juuri siinä, jos ihminen on kyvytön ilmaisemaan omaa tahtoaan. Hoitotahdolla voidaan ehkäistä turha hoito, mutta kuolinapua ei lääkäri saa antaa, vaikka ihmisellä ei olisikaan mitään mahdollisuutta toipua. Näissä tapauksissa, jotta varmistetaan se, että lääkärit eivät rupea viikatemiehiksi, on Partapapan mainitsemat "kuolinpartiot" oiva apu. Ryhmässä tulisi olla sekä lääkäreitä, hoitajia, virkamiehiä, etiikan asiantuntijoita, lakimiehiä ja myöskin ihan maallikoita, jotka yhdessä omaisten kanssa päättävät, voidaanko eutanasia tehdä, mikäli tietyt olosuhteet pätevät potilaan kohdalla, joka ei pysty itse tahtoaan ilmaisemaan. Nämä olosuhteet tulisi määritellä ainakin vanhusten, onnettomuuksien urhien ja sairauskohtausten uhrien osalta ja hoitotahdon olemassaolo ja kattavuus pitäisi myös huomioida näitä määriteltäessä...

Homma olisi henkisesti rankkaa, varmasti, mutta toisaalta, niin on monet muutkin ammatit tässä maailmassa, eikä sinne siis ihan ketä tahansa valittaisikaan. Ei ole mitään järkeä kitua, jos parannusta ei ole saatavilla.

Uskontoasiaan täytyy vielä myöskin kommentoida, että mummoni, joka eli 92-vuotiaaksi, sanoi usein parin viimeisen elinvuotensa aikana, että (sanantarkka lainaus) "tulis Luoja ja korjais pois, ei täällä enää jaksaa vois". Minä silloin aina kommentoin, että älä höpsi, mutta en varmasti enää sanoisi, kun asiaa on vähän tarkemmin  ajatellut. Hän eli yksinäisenä leskenä lähes 30 vuotta ja viimeiset elinvuotensa hän kärsi kovista kivuista, koska sappi oli prakannut lähes kokonaan. Kyllä hän olisi ansainnut lähteä kunniallisemmin kuin vuodeosastolla vihanneksena lonkkamurtuman ja sapen pettämisen vuoksi puoli vuotta suotta makuutettuna...

Eutanasia-lain tulee olla erittäin tarkka ja kattava ja nämä edellämainitut esitykseni eivät varmasti ota kaikkia mahdollisia asianhaaroja huomioon, mutta näillä päästäisiin ainakin eteenpäin. Kansanedustajat huomio, täällä olis hirrrveesti hyviä ajatuksia eutanasialaista!