keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Monaco: näihin kuviin ja tunnelmiin

Olin siis touko-kesäkuun vaihteessa viiden päivän pikavisiitillä Monacossa, sillä siellä järjestettiin JCI:n (Junior Chamber International) eli tutummin Nuorkauppakamarien Eurooppakokous 2013. Varsinaiseen kokoukseen meni totta kai suurin osa ajasta, mutta oli meillä aikaa myös nähtävyyksien kiertelyyn ja juhlimiseen. Seuraavassa pientä makustelua kuvien ja ajatusten kera...

Norwegianin punavalkoisilla siivillä jossain Euroopan yläpuolella. Paras lentokone, missä olen ikään ollut! Plussaa myös ilmaisesta wifi-verkosta, jolla pääsi kohtuukätevästi nettiin myös yläilmoissa. Ainut miinus se, että matkalaukkuni jätettiin tylysti Helsinki-Vantaalle ja toimitettiin Brysselin kautta hotelliin vasta seuraavana päivänä!
Saimme pyöriä aika pitkään meren yllä ennen kuin pääsimme laskeutumaan, mutta onneksi maisemat olivat kohtuullisen huikeat Ranskan rivieralle.

Ensimmäiset välähdykset Monacosta




Salle Du Canton oli myöskin tavan kuolevaisille sopiva ostoskeskus. Sijaitsee Port De Fontvieillen sataman pohjukassa. Täältä löytyy vaatteita, koruja, kenkiä, ruokaa, viinejä, terasseja, automuseo ja toinen Monacon kahdesta Mäkkäristä... :)



Kaikki satamalahdet olivat täynnä toinen toistaan upeampia paatteja.

Toisena päivänä kävelimme vanhaan kaupunkiin. Kuten huomaatte, korkeuserot ovat suuria, joten vaikka välimatkat ovat olemattomat, aikaa siihen kipuamiseen ja kapuamiseen saa varata. Monacossa on onneksi paljon myös liukuportaita ja julkisia hissejä, joilla pääsee tasolta toiselle hieman helpommin. Melkoinen seikkailu oli kulkea satamasta rautatieaseman kautta hotellille: matkan varrella oli yksi julkinen hissi, neljät liukuportaat ja aikamoinen liuta tavallisia rappusia.


Ruhtinaan palatsin vartijalla on todella tylsä duuni...

Hulppea palatsi on muuten strategisesti rakennettu todella fiksusti. Palatsin takana on jyrkkä pudotus kalliota alaspäin, samoin kuin molemmilla sivustoilla. Nämä ikkunat osoittavat merelle, joten vartiointi on ollut aikoinaan helppo järjestää, kun uhka on voinut tulla vain mereltä päin. Nykyisin uhat ovat puolestaan niin moninaisia, ettei tällä enää juuri ole merkitystä...

Port de Fontvieille palatsilta katsottuna. Vasemmalla näkyvät talot on rakennettu mereltä vallatulle alueelle.

Perinteinen turistikuvakin piti tietysti saada. Noita tykkejä ja tykinkuulakasoja oli kymmenittäin palatsinaukiolla. Huomatkaa tyylikäs kaulanauha ja badge. Kenellekään ei varmasti jäänyt epäselväksi, että meikäläinen on Suomesta. Yhdessä ravintolassa tarjoilija jututti minua pitkät pätkät formuloista, oletti ilmeisesti, että kaikki suomalaiset rakastavat formuloita... :)
Ei niin tavallinen turistikuva. Oli pakko saada kuva tuosta rappukäytävästä, jäi nimittäin mietityttämään, että tuonne ei ihan hevillä flyygeliä kanneta. Tämänkin rakennuksen takana nimittäin on pystyjyrkkä kallio...


Siis tällainen kallio...


Tämä piha oli käsittääkseni jonkun ison kihon yksityisaluetta. Huomatkaa koripallokenttä ja uima-allas. Katseltiin matkaseurueen kanssa huvikseen paikallisesta kiinteistönvälitysfirmasta asuntojen hintoja. Halvin mikä oli myynnissä, maksoi 900 000 € ja neliöitä siinä taisi olla 20. Jotenkin Helsinginkin hinnat alkoivat tuntua edullisilta...


Rausku esitteli meille sukupuolielimiään suuressa akvaariossa Merimuseossa. Päättelimme, että tämä otus on naaras... :D Merimuseon akvaario on muuten ihan must-kohde, jos reissaa Monacoon. Siellä on varmasti tuhansia kaloja liki kaikilta maailman vesiltä. Alla muutama esimerkki.
Etsi kuvasta kala (laji: kivikala)

Mulkosilmä lituska mikälie

Äiskä ja iskä on olleet ahkeria, kun ovat tällaisen suurperheen pikkunemoja saaneet aikaiseksi... :)


Balleriina eli fluoresoiva mötö

Ja väliin taas maisemia. Mulla oli kamerassa varmasti toista sataa kuvaa pelkästään näistä maisemista.

Paikallinen oikeuslaitos, vähän eri tyylinen kuin Suomessa.

Grace Kellyn hauta. Lähes koko edesmennyt ruhtinassuku ja useita kirkonmiehiä ja pyhimyksiä on haudattu Monacon katedraalin alttarin taakse. Grace Kellyn (eli monegassiksi Gratia Patricia) ja Ruhtinas Rainierin haudoilla oli useita kukkakimppuja, joita ilmeisesti niin paikalliset kuin turistitkin käyvät sinne viemässä. Kuvassa näkyy vain murto-osa, sillä suurin osa kukista oli jätetty hautapaaden eteen. Hautapaadessa on myös Prinsessan monogrammi.




Pitihän sitä myös käydä juomassa viiniä Cafe de Parisissa. Olimme varautuneet maksamaan mansikoita, mutta hintataso ei ollut kuitenkaan mikään päätähuimaava. Okei, BananaSplit maksoi 16 €, mutta se annos oli jättimäinen, juuri ja juuri saimme sen syötyä kolmestaan. Paikassa oli aivan erinomainen ja nopea palvelu, mikä ei ko. maassa ollut itsestäänselvyys jokapaikassa. Ranskantaitoiset menivät sujuvasti pelkkää englantia puhuvien edelle monessa ravintolassa.

Aito Ferrari. Ja näitä riitti. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli muuten se, että päivisin Monacon kaduilla ajoi myös ihan tavallisia autoja, Toyotoja, Smartteja ja muita pienempiä autoja (siinä kaupungissa on muuten todellinen parkkiongelma), öisin niitä tavisautoja ei näkynyt missään, vaan ohi kurvaili pelkästään toinen toistaan upeampia luksusautoja.

Casino yövalaistuksessa. Emme käyneet sisällä, koska sinne oikean Casinon puolelle olisi pitänyt pukeutua ja ns. turistipuolelle ei saanut ottaa puhelinta eikä kameraa eikä mitään muutakaan juuri mukaan ja olisi pitänyt maksaa kolmen euron narikka. Juu ei kiitos. Menen seuraavan kerran ajan kanssa sitten, kun olen voittanut lotossa kaikkine iltapukuineni... :)

Näkymä hotellimme parvekkeelta. Monacon kadut ovat todella siistejä, ilmeisesti siellä siivouspartiot putsaavat ne joka ikinen yö. Hotellimme oli noin 20 metriä Ranskan puolella ja sen kyllä huomasi. Koirankakkaa sun muita jätöksiä oli pitkin erittäin kapeita katuja ja graffitteja paljon pitkin seiniä. Monacolaiset ja ranskalaiset eivät muuten tule toimeen keskenään ja inho näkyi mm. siinä, että jos soitat taksin Monacost Ranskan puolelle, voit olla takuuvarma, että joudut odottamaan todella kauan ja huonolla tuurilla sitä taksia ei tule ollenkaan, kun Monacon taksi ei suvaitse tulla sinne Ranskan puolelle noutamaan. Jouduimme lähtöaamuna todistamaan tätä näytelmää, kun Monacon taksi ei edes suvainnut vastata meille puhelimeen. Lopulta hotellinomistaja neuvoi meitä menemään Monacon puolelle ja soittamaan taksi sieltä. Menimme sitten sadan metrin päässä sijaitsevaan hotellin respaan, josta saimme soitettua itsellemme taksin, joka saapuikin muutamassa minuutissa... Suomen ja Ruotsin väliset pikkukähinät ovat muuten pientä tuohon verrattuna.

Japanilainen puutarha (Jardin Japonaise), joka sijaitsee aivan kongressitalo Grimaldi-forumin vieressä rannassa, on myös tutustumisen arvoinen paikka. Se oikein henkii rauhaa ja harmoniaa, vaikka vieressä on vilkasliikenteinen katu. Valitettavasti emme ehtineet vierailla Jardin Exotiquessa, joka on kuulemma upea. No ehkä sitten seuraavalla kerralla.


Grimaldi Forum, jossa kokouksemme pidettiiin, näyttää ulkoapäin pieneltä, mutta niin vain meitä seikkaili tuolla sisällä yli 3000 henkilöä. Ravintolassa ja myös kokousgaalassa oli vain törkeän huono palvelu, joten en voi suositella.

Minä ja Schmurtz (kokousmaskotti), kaksi pallopäätä. Pallopäästä tuli mieleen vielä muuten poliisi. Monaco on ehkä maailman turvallisin maa, sillä valvontakameroita on joka puolella ja poliiseja päivystää kaduilla sekä autoilla että kävellen ja heillä on myös sellaisia pikkukoppeja siellä täällä katujen varsilla, joista voi käydä pyytämässä neuvoa. Ja siellä poliisit ovat oikeasti todella ystävällisiä ja auttavaisia, vaikka kaikki eivät englantia puhukaan, niin huitomallakin pääsee aika pitkälle. :)
Palkintogaalassa kannustamassa Suomen delegaatiota.

Monaco on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, mutta seuraavat asiat kannattaa huomioida:
1) Palvelun hitauteen kannattaa varautua, erityisesti jos et osaa ranskaa tai monegassia.
2) Hyvät kävelykengät ovat aivan ehdottomat, sillä kadut ovat kapeita ja kiemuraisia ja rappusia joutuu kiipeilemään jatkuvasti, vaikka hissejä ja liukuportaita tosiaan onkin kaupungilla.
3) Alue on myös todella tiheästi rakennett, eikä sitä tajua ennenkuin menee paikan päälle.
4) Liikenne on välillä melko kaoottista ja ruuhkia syntyy, koska autoja on aivan liikaa. En siis suosittele auton vuokrausta. Kävellen ja bussilla pääsee kaikkialle melko nopeasti tai vuokraa skootteri, ei tule parkkiongelmaa.
5) Monacossa ei ole elintarvikekioskeja ja tavan ruokakauppojakin on väkimäärään nähden todella vähän.  
6) Takseja on suhteessa ihmismäärään liian vähän, joten taksi kannattaa tilata etukäteen ja mielellään netin kautta, jotta sen saa varmasti ajoissa paikalle. Ja huomatkaa myös aiempi mainintani tästä Ranskan ja Monacon välisestä väännöstä. Siinä tilanteessa ei auta nettikään...
7) Hintataso on aivan Monte Carlon keskustan luksusputiikkeja lukuunottamatta suunnilleen samaa tasoa kuin Suomessa. Viini on halpaa (ja hyvää)... Halvimmillaan sain kahdella eurolla aika ison lasin viiniä, pullojen hinta Carrefour-päivittäistavarakaupossa lähti viidestäkymmenestä sentistä. Pullon perushyvääviiniä sai alle vitosella.
8) Monacoon pääsee helpoiten, kun lentää ensin Nizzaan ja hyppää siellä junaan, joka kuljettaa alle puolessa tunnissa muutamalla kolikolla Monacoon. Taksi maksaa satasen, joten suosittelen ensimmäistä vaihtoehtoa. 
9) Viimeisimpänä, joskaan ei vähäisimpänä, Monacossa on laitonta kulkea ilman paitaa eli kesähelteelläkin on oltava jokin rytky ylävartalon peitteenä niin miehillä kuin naisillakin. 

Bon voyage!















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti