lauantai 14. huhtikuuta 2012

Maailman paras pastasalaatti

Elli goes ruokablogi, pitkästä aikaa. Meillä on illalla tyttöjen nyyttikestit ja peli-ilta. Lupasin tehdä maailman parhaan pastasalaatin ja sen myös tein. Ohje on mukaeltu ystäväni M:n reseptistä, eli pointsit hälle. Tämä ruoka on jokaisen juhannuksen ja uuden vuoden ja kaikkien muittenkin illanistujaisten kruunu, joten jaan sen myös teille:

1) Kierrepastaa tai gnoggheja seurueen mukaan. Noin kymmenen hengen porukalle 400 g. Keitetään pehmeäksi, ei siis saa jäädä al denteksi. Siivilöidään ja jäähdytetään.
Yksi tai kaksi vihreää omenaa, kuoritaan ja pilkotaan.
Kaksi maustekurkkua, pilkotaan.
Pussi herne-maissi-paprikaa, keitetään ja jäähdytetään.
Kinkkusuikaleita n. 300 g. Joko kauppahallista/lihatiskistä hyvää palvilihaa (läskitöntä), jos on ahkera tai sitten ihan pussista. Itse ostin tänään valmiita, kun en jaksanut raahautua halliin.
--> sekoita pilkotut ainekset keskenään

2) Kaksi purkkia kermaviiliä
Vajaa puolikas tuubi kevytmajoneesia
Turaus sinappia (vahvaa)
Mustapippuria
(Suolaa)
Paprikajauhetta
--> sotketaan hyvin.

Maustemönjä sotketaan pilkottujen ainesten sekaan, lykätään jääkaappiin pariksi tunniksi maustumaan ja avot, on muuten hyvää!

Meillä kymmenen hengen seurue vetää tuollaisen satsin yhdellä aterialla, viime juhannuksena jäin perhana ilman, kun olin töissä, eikä kukaan muistanut jättää mullekin vähän! Onneksi M toi sitten seuraavalla viikolla minulle ihan oman pienen annoksen. En antanut siitä YHTÄÄN miehelle, vaikka ruinasi... :)

Edit 10.7.2012: tätä reseptiä on käyty katsomassa bloggerin mukaan 2775 kertaa, mutta Nolliksen lisäksi kukaan muu ei ole kertonut omia kokemuksiaan ressusta. Kokeilitko, oliko hyvää, teetkö uudestaan? Haluan tietää! PRKL!

41 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä paperilla ja varmasti on muutenkin. Taidan testata vaikka ensi viikonloppuna. Voiskohan kinkun sijaan käyttää meetwurstia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse käytän aimna kana suilaleita. Paistan ja maustan ne :)

      Poista
    2. SlovesT: kanakin on hyvää, mutta silloin se on mun mielestä kanasalaatti... :D

      Poista
  2. Mikä jottei, mutta sitten kannattaa jättää ainakin suola pois, kun metukka on itsessään niin suolasta...

    VastaaPoista
  3. Katsomassa tämäkin, mutta ei voi kertoa kokemuksiaan, koska en aijo tehdä ;D En itse voi sietää maustekurkkua enkä kermaviiliä, enkä myöskään herne-maissi-paprika sekoitusta, joten jää kokeilematta ;D

    VastaaPoista
  4. Ano: makuasioista ei voi kiistellä... :)

    VastaaPoista
  5. Herneenversoja, pieneksi pilkottua jääsalaattia herne-maissi-paprikan tilalle. Paprikajauheen tilalle timjamia. Jo maistuu mullekin...

    VastaaPoista
  6. Ano: juu, toi timjami kuulostaa hyvältä, pitääpä kokeilla seuraavan kerran. Mä en taas pidä jääsalaatista, mutta tokihan kukin voi säveltää niitä vihneksiä sinne ihan makunsa mukaan.

    VastaaPoista
  7. Minäkään en maustekurkusta kovin paljoa tykkää, mutta ajattelin kokeilla siten että korvaan maustekurkun tuorekurkulla. Herne-maissi-paprika korvaantuu myös. Herneenversot, basilikanlehdet ja punainen paprika tai kaksi tilalle.

    VastaaPoista
  8. Ano: tuorekurkku kuulostaa myös kokeilemisen arvoiselta. Mä en taas voi sietää herneenversoja, mutta siihen on kohtuullisen hyvä syy nuoruuden kesäduunista, mä olen kertakaikkisesti traumatisoitunut herneenversoista... :)

    VastaaPoista
  9. Taidan pistää kokeiluun tämän tuossa alkuviikosta. Heh, yksin saan syödä :)

    Onko omena jotenki ratkaseva osa tuohon makuun, joka tekkee siitä maailman parhaan, vai voisko jättää poies kun ei oikeen välttämättä välitä?

    VastaaPoista
  10. Jonna: omena ei ole välttämätön, vaan se kastikemuju tekee siitä loisteliaan... :) Toki väitän, että se omppu ei loppujen lopuksi maistu kovin pahasti läpi, vaan tuo vain oman pikantin lisänsä itse salaattiin.

    VastaaPoista
  11. Haha, googlailin pastasalaattia, ja tämä blogi tuli ensimmäiseksi vastaan. Voin sanoa, että maailman parhaasta käy =D

    VastaaPoista
  12. pessimon: niinpä, se ON loistava! :)

    VastaaPoista
  13. Maistoin juuri pikkujouluihin menevää salaattia ja oikein hyvää oli. Sinapin kanssa saa vain olla varovainen, sillä se tuo makua salaattiin aika pienelläkin määrällä. Gnocchien käyttö ei myöskään osaltani onnistunut, vaan jäähdyttyään kaikki isot simpukat olivat takertuneet toisiinsa suuriksi möykyiksi. Seuraavalla kerralla pitää kokeilla jollain muulla pastalla.

    VastaaPoista
  14. Ano: joo, turaus on toki kohtuullisen epämääräinen käsite ja määrä riippuu mieltymyksestä... :) Gnocchit kannattaa "voidella" öljyllä siinä vaiheessa, kun keitinvesi on kaadettu pois. Jäi multa tuossa mainitsematta. Mutta periaatteessa, eihän se mitään haittaa, vaikka ne olisikin vähän möykkyjä... :)

    VastaaPoista
  15. Nam, hyvää oli! Tarjottiin rippijuhlissa :)

    VastaaPoista
  16. menee testaukseen juhannukseksi, kerron sitten miten maistui :) ainakin kuulostaa todella hyvältä :)

    VastaaPoista
  17. Salaatti muhii jääkaapissa ja pienet maistiaiset vahvisti että kyseessä taitaa tosiaan olla maailman paras pastasalaatti! :)

    VastaaPoista
  18. Anonyymeille kiitokset kehuista. Koko juhannus sitä puputettiin ja oli se vaan yhtä hyvää kuin aina ennenkin!

    VastaaPoista
  19. Hyvää oli. :) tein tätä myös tonnikala-versiona ja toimi myös. Kiitos reseptistä.

    VastaaPoista
  20. Ano: hienoa kuulla, että resepti passaa myös tonnikalan kanssa! Jos joskus löydän ympäristösertifioitua tunaa kaupasta, niin kokeilen ehdottomasti!

    VastaaPoista
  21. On muuten tosi hyvä resepti. Synttäriväelle tein kerran satsin ja nyt aion tehdä pikkujoulubileisiin kunnon kulhollisen. Piti vain tulla tarkistamaan resepti. Kiitos tästä, todella hyvä ohje. Yleensä en ole pastasalaatin perään, mutta tästä tykkään ja lujaa :) Kinkkuversiona olen tehnyt.

    VastaaPoista
  22. Ano: kiitos vaan! Mukava, että olet tehnyt useammankin kerran! Meilläkin oli tätä viimeksi pikkujouluissa, silloin vain reseptin kehittäjän tekemänä... :)

    VastaaPoista
  23. Täällä aiotaan kokeilla tänään 8 hengelle, kuulostaa hyvältä ja ihanan yksinkertaiselta tällaiselle keittiötumpelolle. Yleensä aina onnistun mokaamaan jotain, joten nyt peukut pystyyn ;-)

    VastaaPoista
  24. Ano: simple is best, kyllä sä onnistut! :)

    VastaaPoista
  25. Ihan syötävä pastasalaatti, mutta itse vaihtaisin kinkkusuikaleita tonnikalaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonnikalakin käy varmasti, itse en syö juurikaan tunaa, mutta jos teet tonnarilla, niin kerro, miltä maistui!

      Poista
  26. Ihanaa! Tein tätä viikonloppuna syntymäpäiville ja meni kuin kuumille kiville. Tämä menee kyllä talteen reseptivihkoon :)

    VastaaPoista
  27. Etsin juuri tarjottavaa Suomen pronssipelin kisakatsoon. Taidan tämän valita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko hyvää? :) Oli muuten hyvä ja jännittävä peli... Olimme mökillä ja telkkari ei meinannut näkyä... Mies kiipesi lopulta katolle antennia virittelemään, että saatiin peli näkymään... :D

      Poista
    2. Oli niin hyvää, että tehdään tätä taas. Nyt miehen 40v juhliin :D

      Poista
  28. tytön 1-vuotissynttäreille alan kohta vielä illanpäälle tätä väkertämään. :) Muutaman kerran oon tehny tällä ohjeella aiemminkin. Kiitos. :)

    VastaaPoista
  29. Haha, 14.11.2012 olen tän saman ohjeen mukaan tehnyt ja kehunut perään. Ensi viikolla ois kolmekymppiset, ja mietin et mitä tarjoan nälkäisille humalaisille ystävilleni. Tuli muuten samantein mieleen tä pastasalaatti :D

    VastaaPoista
  30. Yllätys(ruoka)vieraat ovat tunnin kulutta oven takana. Kaapissa on vain tavalliset ainekset +porsaanfilee.
    On sitten mentävä brunssilla. Googlasin 'hyvä pastasalaatti' ja tämä ohje tuli vastaan. Toki Maailman Parasta pastasalaattia on kokeiltava :)
    Majoneesi on loppu, joten korvasin sen Philadelphia- juustolla ja hemapa:n korvasin pelkillä herneillä. Koska meillä on vain Dijon-sinappia, lisäsin salaattiin hieman sokeria.

    Jo jääkaappiin laitettaessa salaatti maistui hyvältä! Kiitos, pelastit päiväni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä. Pitäisi taas itsekin tehdä tuota pitkästä aikaa! Tuo juusto onkin hyvä idea, se on (ehkä) vähän kevyempi versio kuin tuhti majoneesi. Miltähän maistuisi tuorejuuston ja kermaviilin yhdistelmä? Pitänee testata sitäkin!

      Poista
  31. Maitoallergisena korvattu kermaviili soijajugulla ja kun en tykkää majoneesista jätin sen pois ja laitoin vähän soijarahkaa, lisäsin myös vähän sitruunamehua ja kevätsipulisilppua... ihanaa oli!!

    VastaaPoista
  32. Salaatti on jääkaapissa maustumassa ja innolla odotan miltä maistuu! Kinkun korvasin tonnikalalla kun en lihaa syö ja lisäsin kevätsipulia, luulen että tulee superherkullista! 😍

    VastaaPoista