Olemme menossa tänään hyvän ystäväni kanssa syömään Mikkelin ehdottomasti parhaaseen ravintolaan: Fernandoon... Olen taas tämän aamun kuolannut ruokalistaa ja yrittänyt päättää, mitä ihmettä sitä taas söisin, vaikka tiedänkin päätyväni joko possuun bearnaisekastikkeella (ne sipulirenkaat, mums) tai aurapihviin. Kaikki ruuat ko. paikassa ovat toki ihania, mutta nämä ovat ehdottomat suosikkini!
Fernando ei ole muuttanut konseptiaan eikä ruokalistaansa kertaakaan, ainakaan sinä aikana, mitä itse olen Mikkelissä sen kymmenisen vuotta asunut. Ja miksi muuttaakaan, kun homma toimii! Ruokalistan perustana ovat espanjalaistyyliset maut, mutta mukana on myös paikallisia makuja (Puumalan lohta ja muikkuja), venäläisiä vivahteita (smetanahärkää) ja australialaisia erikoisuuksia (Black Angus -pihvejä ja kengurua!). Kenguru oli kyllä melkoisen vinkeän makuista, mutta odotukset kuitenkin ylittyivät. Fernandon pizzat ovat myös maistamisen arvoisia, täytteet saa valita itse.
Positiivista on myös se, että jokaiseen, joihin kuuluu "peruna"lisäke, niin sen lisäkkeen saa itse valita, eikä sitä ole kiveen hakattu. En pidä ranskalaisista kunnon pihvin kanssa, mikä on valitettavan yleistä ihan joka helvetin ketjuravintolassa, mutta Fernandossa saa valita kymmenestä eri vaihtoehdosta: aina niistä samperin ranuista ihaniin juustoperunoihin tai sitten vaikka riisiin... Ei vissiin tullut epäselväksi, mikä on meikäläisen suosikki... :D
Viinilistat ovat hauskasti liimattu etiketeiksi tyhjiin viinipulloihin ja viinit ovat ainakin omaan makuuni hyvällä tatsilla valittuja. En ole tietenkään mikään asiantuntija, mutta listalla on jokaiselle vähän jotakin, eli varmasti löytyy mieleinen viini!
Ainiin ja meinasin ihan unohtaa: salaattipöytä. Lähes kaikkiin annoksiin (alkupaloja lukuunottamatta) kuuluu salaattipöytä, jonka ehdoton hittituote on yrttinen levite patongille. Levitteen resepti on ymmärtääkseni salainen, mutta ai hyvä päivää, että se on hyvää! Melkein jo pelkästään sen takia kannattaa mennä ko. paikkaan!
Mutta, pointtini on (ja tämä EI ole maksettu mainos, vaan oma henkilökohtainen mielipiteeni): jos tulet käymään Mikkelissä, niin käy syömässä tässä ravintolassa, et tule pettymään. Viikonloppuisin kannattaa suosiolla varata pöytä ja kannattaa varautua siihen, että ruoka ei ole kymmenen minuutin päästä nenän edessä, mutta nautinto korvaa odotuksen aivan varmasti!
Ihan kohta pääsee syömään... :D
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvostelua. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. huhtikuuta 2014
lauantai 21. syyskuuta 2013
Tupakka tappaa!
Katsoin telkkarista dokumentin siitä, miten tupakkateollisuus on kääntänyt katseensa kehitysmaihin erityisesti Aasiassa ja pyrkii lisäämään tupakointia siellä kaikin keinoin erityisesti lasten ja nuorten parissa. Koulujen vieressä on tupakkakauppoja, joista voi kuka tahansa ostaa irtotupakkaa (á 5 senttiä), katujen varret ovat täynnä mainoksia kuinka coolia tupakointi on ja korruption kautta osa päättävistä elimistä maassa on saatu väittämään kirkkain silmin, että tupakointi ei aiheuta riippuvuutta saatikka muita kamalia tauteja. Erityisen järkyttävä video oli 2-vuotiaasta pikkulapsesta, joka tottuneesti röyhytteli röökiä toisessa suupielessään ja puhalteli savurenkaita.Onnekseen hänen vanhempansa saivat tupakkavalistusta ja lapsen myöhemmin irti tupakasta, samalla kun lopettivat itsekin.
Vaikka tunnustan polttavani itsekin, en tosin säännöllisesti, katsoin dokumenttia yhä kasvavaa kuvotusta tuntien. Tupakkateollisuuden isot kihot ovat kyllä äärimmäisen häikäilemättömiä, sillä Aasiassa tupakkaa on helppo myydä mielikuvilla, koska ihmiset eivät tiedä, että tupakointi on haitallista ja korruptoitunut hallinto pyrkii estämään valistustyön tekemisen! Kuka helkkari on niin moraaliton ihminen, että kaupittelee tupakkaa lapsille ja nuorille ja kehtaa vielä väittää, että se on hyväksi heille???
Minulle on aivan sama, jos aikuinen ihminen tietoisena riskeistä haluaa ostaa ja polttaa tupakkaa, mutta lapsille sitä ei pidä kyllä mainostaa saatikka myydä? Itsekin mietin aina tarkkaan, missä ja milloin voin polttaa, erityisesti lasten läheisyydessä. Esimerkiksi työpaikalla en mene lähimmälle tupakkapaikalle, jos viereisen koulun pihalla on lapsia, vaan sille hieman kauemmalle, joka on sujuvasti roskakatoksen takana piilossa. Jos joskus poltan lasten läheisyydessä, pyrin aina korostamaan, että tupakointi ei ole hyvä tapa, mutta täti onkin joskus huonotapainen, vaikka ei pitäisi...
Pointtini oli kuitenkin, että tupakkayhtiöt ovat kyllä perusteellisen kaksinaamaisia. Suomen tupakkayhtiöiden markkinajohtaja Philip Morrisin sivuilla tupakkatuotteiden haitat myönnetään täysin, mutta Aasiassa asiasta vaietaan johdonmukaisesti. Tupakkateollisuuden messutkin pidetään nykyään Aasiassa, koska siellä ei ole mielenosoittajia läheskään samassa määrin kuin Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa olisi ja hallinto saadaan pidettyä tyytyväisenä maksamalla lahjuksia. Meikäläisellä meni kyllä nyt yli ymmärryksen kovaa ja korkealta. Se, että lasten ja nuorten huijaamisella kerätään suuria voittoja, on törkeää ja tupakkayhtiöiden pomot sietäisivät joutua vankilaan! Saatanan siat! Myykää tupakkanne aikuisille ja myöntäkää riskit, niin voitte saada hyväksyntäni, mutta tällainen toiminta saa vereni kiehumaan! Laitan omankin tupakointini taas tarkan harkinnan alle, joko olisi viimein sauma lopettaa kokonaan.

lauantai 16. helmikuuta 2013
Rokotemuurahaispesä
Katja kirjoitti blogissaan rokotteista tai oikeammin siitä, ettei voi käsittää, miksi ihmiset eivät ota itselleen/anna lapsilleen rokoteohjelmaan kuuluvia rokotteita. Sohaisenpa minäkin muurahaispesää, sillä minäkään en käsitä sitä pätkääkään!
Rokotevastaiset henkilöt perustavat useimmiten oletuksensa siihen, että rokotteet ovat vaarallisia tai vähintään turhia ja aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyvää, sekoittavat kehon oman tasapainon ja ties mitä muuta paskaa ja väittävät, että homeopatialla ja muilla luonnon hoitomenetelmillä sairaudet voidaan parantaa luontaisesti.
Juupajuu... Toki myönnän, että kaikki rokotteet eivät ole välttämättä tarpeellisia, mutta kyllä homma on vaan niin, että yleisvaaralliset taudit, kuten polio, isorokko, tuhkarokko, tuberkuloosi ovat pikkuisen isompi ongelma kuin rokotteiden aiheuttamat sivuvaikutukset, olivat ne sitten vakavia tai vähemmän vakavia. Toki vakava sivuvaikutus, kuten vaikkapa sikapossupiikin aiheuttamat narkolepsia-tapaukset ovat kyseisen kohtalon saaneille perheille hirvittävä henkilökohtainen tragedia, mutta kun rokotteissa on kuitenkin kyse kansan- tai maailmanlaajuisten vakavien sairauksien estäminen, että mahdollisimman harva kuolee, niin se nyt on vaan niin, että rokottamispäätöksiä tehdessä otetaan se riski, että yksittäinen henkilö saattaa rokotteesta saada vakavia vaurioita, mikäli rokottamispäätöksellä pelastetaan suhteessa siihen yhteen, vaikkapa miljoona ihmistä.
Ihmiset, jotka jättävät itsensä/lapsensa rokottamatta, voivat sen tehdä, koska esim. Suomessa rokotesuoja on niin kattava, että nämä yleisvaaralliset taudit eivät täällä uhkaa. Esimerkiksi Venäjällä ei näin voisi tehdä, koska rokotesuoja ei ole kansallisesti riittävä, joten esimerkiksi polio ja tuhkarokko ovat varsin yleisiä siellä edelleen. Mutta jos yhä useampi kieltäytyy rokotteista, kansallinen rokotesuoja voi romahtaa ja taudit pääsevät jylläämään. Että silleen...
Summa summarum: voisin mesota tästä todennäköisesti loputtomiin, mutta sanon näin: niin pitkään kuin toisin todistetaan, rokotteet ovat hyvä asia. Yksikään merkittävä tutkimus ei ole vielä (enkä usko että koskaan tuleekaan) todistanut, että rokotteet olisivat pahasta. Kaikki ne "tutkimustulokset", jotka ovat näin osoittaneet, eivät ole olleet valideja ja reliaabeleja eli ovat olleet jollain tavalla väärin tehtyjä tai jopa virheellisiä ja ne on pystytty kumoamaan uusintatutkimuksella, joten minä luotan rokotteisiin ja suosittelen vahvasti kaikkia muitakin luottamaan. Aikuiset nyt saavat tehdä mitä tahansa, mutta älkää nyt perkele jättäkö lapsianne rokottamatta sillä he joutuvat elämään sinun päätöstesi kanssa ja se päätös tulee tehdä olemassa olevan faktatiedon , eikä jonkun huuhaaproviisorin höpötysten perusteella.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Soittoajat mai ääss
Kävin kuukausi sitten kykenelokisessa tutkimuksessa tuolla Mikkelin keskussairaalassa 9.1.2013. Tulokset tutkimuksista luvatiin kuukauden sisään. En ollut erityisen luottavainen lupaukseen, mutta yllätyin iloisesti. Vain 3 päivää luvatun ajan jälkeen sain epikriisin kotiini postitettuna. Iloinen yllättyneisyyteni hävisi kuitenkin kuin tuhka tuulee, kun havaitsin, että en ymmärtänyt saamastani kirjeestä muuta kuin sen, että se oli osoitettu minulle ja sen, että tiesivät pirulaiset sosiaaliturvatunnukseni. Kaikki muu meni niin reippaasti yli hilseen, ettei ihan hetkeen ole mennytkään.
Kääntelin kirjettä aikani ja oletin, että jostain putkahtaisi lappunen, jossa sanottaisiin jotain suomenkielellä. Ei ollut. Ei perkele ollut edes puhelinnumeroa, johon soittaa! Kyllä nyt perkele pitäisi olla joku lappu, missä sanotaan, että "mikäli Teillä on jotain kysyttävää tutkimustuloksistanne, niin ottakaa yhteyttä numeroon 1234 ja soittoajat, milloin voi soittaa".
Tosin, ei kai niitä soittoaikoja niihin lappuihin kannata kirjoittaakaan, koska... Kaivoin sitten internetin ihmeellisestä maailmasta MKS:n Naistentautien poliklinikan soittoaikatiedot ja puhelinnumeron. Lapussa luki, että soittoaika on ma-to klo 8.00 - 8.30 ja 14.00-15.00, pe 8.00 - 8.30. Ihan selkeät ajat ei siinä mitään, mutta kun siellä ei vastattu puhelimeen! Eilen yritin soittaa klo 14-15 välisenä aikana ainakin kymmenen kertaa nummeroon. Joka kerta puhelin hälytti aikansa ja sen jälkeen piipitti hetken ja ilmoitti, että numero ei vastaa. Kertaakaan luuri ei tuutannut varattua. 14.59 soitin viimeisen kerran, puhelin hälytti n. 3 kertaa, jonka jälkeen naksahti vastaaja päälle, jossa ystävällisesti kerrottiin naistentautien poliklinikan soittoajat sairaanhoitajille. Kiitos vain, tiesin ne kyllä.
Tänä aamuna yritin soittaa 8.00 - 8.30 välisenä aikana noin 25 kertaa. Joka kerta puhelin tuuttasi varattua. Hälytyskellot alkoivat kilkattaa, miksi näin aamulla tuuttaa varattua, mutta eilen iltapäivällä ei? Iltapäivällä yritin taas soittaa. Kolmannen yrityksen jälkeen vastataan. Esitän asiani. Saan vastaukseksi, että sairaanhoitaja ei ole tällä hetkellä paikalla, eikä ole ollut eilenkään, siksi puhelimeen ei ole vastattu ja voisinko soittaa huomisaamuna uudestaan...
Kyllä minä nimittäin niin mieleni pahoitin tästä tapahtumasta. Jos sairaanhoitaja ei ole paikalla, niin eikö hemmetti siihen numeroon saa jotain viestiä/soitonsiirtoa, että puhelinajat tältä päivältä peruttu, ettei tarvitse turhanpäiten rinkutella??? On se duuni meikäläiselläkin, eikä nyt välttämättä olisi aikaa jonotella luurin päässä turhan päiten! Missä on asiakaspalvelu, meillä potilailla eli asiakkaillakin on tunteet! Mistä minä voin tietää onko minulla tappava tauti vai ei, kun en ota latinankielestä tolkkua ja kukaan ei edes vaivaudu selvittämään asiaa minulle? Onko ihme, että lääkärit/hoitajat ja ne potilaat karkaavat yksityisille, kun eivät saa edes yksinkertaisinta palvelua? No ei ole!

torstai 6. joulukuuta 2012
Linnanjuhlat
Allekirjoittaneen huomioita Linnanjuhlista, tuosta vuoden parhaasta stalkkausohjelmasta!
Etikettivirheet (ei kattava listaus):
Hiukset auki:IIIIIIIIIII
Niiaus: II (yllättävän vähän edellisvuosiin verrattuna)
Rannekello frakin kanssa: en ainakaan huomannut yhtään...
Ansiomerkit ja taskuliina: IIIIIIIIIIIII (yllättävää, miten monilla konkareillakin oli)
Ansiomerkit väärässä paikassa: IIIIIII
Liian paljon liiviä näkyvissä: IIIII
Liian lyhyt mekko: II (kansallispukuja /univormuja ei lasketa)
Kahvallinen laukku: I
Ei kävellä seuralaisen kanssa yhdessä kättelystä pois: IIII
Taskuliina liikaa näkyvissä: III
Naisella housupuku: I (Silvia Modig haluaa ilmeisesti olla joku kapinallinen)
Kauniita pukuja:
Jenni Haukio, todella kaunis pitsi yläosa, muutenkin elegantti puku.
Ulla Järvinen, latinalaistanssija, ihana sähkönsininen puku!
Tuuli Petäjä, kukkakoristus toi viimeisen silauksen tyylikkääseen siniseen pukuun.
Mari Rantasila, puvun väri oli täydellinen kantajalleen!
Annika Lapintie, upea punainen glamour-puku!
Piia Kalma
Satu Taiveaho, aina tyylikäs, mutta ei näköjään saa niitä hiuksiaan kiinni...
Laura Birn, hauska nahkamekko!
Vicky, harvinaisen tyylikkäänä, tosin hiukset auki!
Kristiina Salonen
Maria Ylipää
Henna Virkkunen, upeat pitsit!
USA:n suurlähettilään vaimo, tyylikäs poron pääkallosta aiheensa saanut puku.
Rumia pukuja:
Katri Komi, ruskea säkki
Raija Oranen
Sari Sarkoma, alaosa oli kaunis, mutta yläosa ei istunut...
Päivi Räsänen, mikä helv...?
Tuttuja:
Kimmo Tiilikainen
Jaana Husu-Kallio
Aake Kalliala
Thomas Wilhelmsson
Outoja:
Veltto, tietysti
Elina Kiikko, ihme säkki
Heidi Jokisen partioliikken pj:n puku
Sofi Oksanen, ei toki mikään yllätys
Laura Voutilainen, aika toogamainen viritys
Riikka Lehtonen, ihan kuin toinen olkain olisi jäänyt kainaloon...
Mari Kiviniem, vähempikin kullankimallus olisi riittänyt
Lisa Sounion nallekoristeltu puku... Tosi kummallinen! Eikä se Marko Ahtisaaren kaula-mikä-lie ollut myöskään kovin tyylikäs...
Ja Koiviston Manu on kyllä symppis vielä yhdeksänkymppisenäkin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)