tiistai 10. joulukuuta 2013

Ruokaa teemalla "mitä kaapista löytyy"

Mitä tehdä, kun jääkaapissa on pullo ketsuppia, tomaatti, pari kuivahtanutta kinkkuleikkelesiivua ja pätkä lenkkimakkaraa sekä pieni köntsä jo parhaat päivänsä nähnyttä juustoa ja leipäkorissa erittäin kuivaa sekaleipää? No tietenkin lämpimiä voileipiä!

Olen ollut nyt kolme viikkoa kotona palkattomalla opintovapaalla ja sen kyllä huomaa. En raaski itse käydä kaupassa, koska rahat on olleet jo viikon verran loppu, mutta kun mieskään ei sitä aina muista/ehdi tehdä, niin jääkaapin sisältö on välillä aika köyhähkö... 

Tänään oli taas vaihteeksi sellainen päivä, että jääkaapissa ei ollut valon ja edellämainittujen ainesten lisäksi juuri muuta. Olin kyllä pyytänyt miestä käymään kaupassa, mutta ilmeisesti viesti oli kaikunut eilen kuuroille korville. Onneksi ihmisellä riittää mielikuvitusta, kun on rahaton, joten näistäkin sain aikaiseksi tosi hyvän ja maittavan ruuan itselleni. No ehkä se isäntäkin niistä osansa saa, mutta tänään kyllä joutuu sen eteen tulemaan kaupan kautta kotiin. 

Eli lämpimät leivät teemalla "mitä kaapista löytyy": 

Jotain leipää 2-4 siivua (riippuen miten paljon sitä on jäljellä),  minulta irtosi neljä täysipitkää, jotka pistin vielä poikki
Tomaatti ohuiksi siivuiksi ja vielä ne puoliksi, jotta joka leivälle riittää
Leikkeleet puoliksi ja makkarat ohuiksi siivuiksi. Tähän päälle käy kyllä melkein mikä vaan: tonnikala, ananas, broilerisuikaleet yms...
Puolisen desiä, tai riippuu siitä montako leipää sinulla on, ketsuppia, ruokalusikallinen oliivi- tai rypsiöljyä ja mausteita sekoitetaan mönjäksi (esim. oregano, chili, mustapippuri, pizzamauste, itse laitoin oreganoa, chiliä, mustapippuria, provencen yrttisekoitusta ja hieman suolaa)
Poista juustosta pahaksi menneet kohdat ja raasta loput.

Toteutus: 

sivele ketsuppimönjä leipien päälle, lado makkarat/leikkeleet leipien päälle tasaisesti, siihen päälle tomaattisiivut ja lopuksi juustoraaste. Paista uunissa reilu 200 astetta grillivastuksella tai ylälämmöllä, jos grillivastusta ei ole, niin pitkään, että juustokuorrute saa vähän väriä. Nauti, mutta varo ettet polta suutasi, niin kuin minä. Tässä toteutui taas mummon yksi lempisanonnoista: joutaa se köyhäkin keittämään muttei jäähdyttämään... :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti