lauantai 12. tammikuuta 2013

Murhetta maailmassa

Tiistaina puhelimeeni kilahti viesti: ystäväni oli siirtynyt pilvenreunalle meitä katselemaan. Kuolema ei tullut millään tavalla yllätyksenä, mutta silti se pysäytti, sillä se on niin väärin: ei 28-vuotiaan miehen kuulu kuolla ns. vanhojen ihmisten sairauteen: syöpään! Ei myöskään 30-vuotiaan naisen kuulu jäädä leskeksi ja kahden pienen lapsen yksinhuoltajaksi! Eikä lasten kuulu menettää isäänsä 2- ja 4-vuotiaina! Ei vain kuulu!

Tiedän, että ystävälleni kuolema oli lopulta helpotus, sillä hän oli taistellut sairautta vastaan jo kymmenen vuotta ja jo viime kesänä tavatessamme hän varmaan tiesi, että loppu on lähellä, koska sanoi, että aikoo elää kuin viimeistä päivää, niin pitkään kuin pystyy. Ja niin hän tekikin. Viimeksi näin hänet elokuussa,  ystäväpariskunnan häissä ja vaikka hän oli jo todella sairas, hän juhli kanssamme aamuneljään. Saattaessani häntä taksiin, hän halasi minua ja kiitti minua ystävyydestäni. Muisto nostaa joka kerta kyyneleet silmiin, niin nytkin.

Rakkaan ystäväni Samin muistolle:

Niin tuli aamu ja hiljalleen,
saapui noutaja pinnalle maan.
Otti kädestä ihmisen väsyneen,
ylös johdatti hiljalleen.
Ei itkeä saa vaan muistetaan,
kipu jäänyt on pinnalle maan.
Nyt muistoaan syömmissäin vaalitaan,
hän rauhassa nukkua saa.

4 kommenttia:

  1. Nollis: kiitos! Kyllähän tässä itse pärjää, mutta huolettaa vaimon ja lasten puolesta!

    VastaaPoista
  2. Surullista. Nuoren ihmisen kuolema tuntuu pahalta. En työssäkään vielä niin paatunut ole, ettei se koskettaisi.

    VastaaPoista
  3. sirpa: niin on! Onneksi voi lohduttautua sillä, että enää hänellä ei ole kipua eikä tuskaa, oli tuolla rajan takana sitten ihan mitä tahansa vastassa!

    VastaaPoista