maanantai 24. lokakuuta 2011

Äidin ja lapsen yhteinen harrastus

Pahoittelen hyvä äitihenkilö epäkohteliasta käytöstäni tänään Urpolan kosken sillalla. Mistä helvetistä minä olisin voinut tietää, että olet siellä sillan alla kosken partaalla kiikkerällä ja liukkaalla kalliolla pienen tyttäresi kanssa etsimässä geokätköä! Ymmärrän kyllä, että äidillä ja lapsella pitää olla yhteisiä harrastuksia ja geokätköily on varmaan oikein mukava harrastus, mutta eikö olisikin helpompaa etsiä niitä helpompia yhdessä lapsen kanssa ja jättää haastavammat joko pelkästään itselle tai hankkia itselle kunnon edes kunnon turvavälineet. Ylipäätään ihmettelen, kuka perkele on yleensä ottaen laittanut geokätkön noin vaaralliseen paikkaan.

Onneksi äitihenkilö onneksi lopulta ymmärsi, että en ollut ensin nähnyt kuin lapsen ja olin kerta kaikkisesti ollut jo valmis syöksymään koskeen pelastaakseni hänet putoamiselta, mutta silti panee miettimään, miksi ihmeessä sinne sillan alle pitäisi mennä edes aikuisen ihmisen saati sitten yhdessä pienen lapsen kanssa. Minä en ainakaan menisi.

Minulla ei tosin ole omia lapsia, enkä ole niitä ehken ihan hetkeen hankkimassakaan, vaikka kaikkien biologisten mittareiden mukaan olisin jo erittäin keskivertoikäinen ensisynnyttäjäksi. Ehkä syynä on juuri se, että saan sydärin kaikista vaarallisista tilanteista, kun muiden lapset kiipivät puussa tai roikkuvat sillankaiteessa, niin mitenhän sitä kestäisi sitten huolta omasta lapsesta? Ei kiitos, ainakaan ilman vahvoja rauhottavia tai kunnon psykoterapiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti