keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Back in business

Liki kahden kuukauden bloggaustauko takana. Niin paljon on ehtinyt tapahtua, että ei taida ihan yksi kirjoitus riittääkään, joten aloitetaan ihan lyhyesti kertaamalla, mitä tuleman pitää:

1) Ostettiin oma rivarinpätkä lähiöstä. Yli kymmenen vuotta keskustassa tai ainakin sen vieressä asuneen ihmisotuksen onkin muuten ollut kova paikka opetella uuteen elämäntyyliin. Pitää nimittäin olla suunnitelmallinen: aamulla pitää tietää, mennäkö autolla vai bussilla töihin, sillä kesken päivän et voikaan enää tehdä päätöstä, että jäänpä töiden jälkeen parille siiderille/viinille, jos auto on riesana. Asia siis pitää tietää aamulla, mikä vaikuttaa siihen, että on herättävä aikaisemmin, jotta ehtii siihen perhanan bussiin, joka kiertää kaikki muutkin lähiöt ennenn saapumistaan keskustaan. Kaupassakaan ei voi enää piipahtaa tuosta noin vain, kun huomaa, että maito on loppu, sillä lähimmät kaupat ovat ostoshelvetti Graani ja Peitsarin S-market, jotka ovat inhokkilistallani ykkösinä, vaan sekin vaatii suunnitelmallisuutta: milloin siellä käydään ja mitä tarvitsee ostaa, että riittää seuraavaan kauppareissuun. Ja viikonloppuisin. Enää ei piipahdeta tuosta noin vain muutamalle bisselle illalla, sillä jos missaat viimeisen bussin (22.15), joudut tulemaan taksilla kotiin, jos et jaksa kävellä neljää kilometriä! Suunnitelmissa on siis korjauttaa fillari, jotta edes kesällä pääsee terassille!

2) Kaikki muu oheistuotanto, mikä muuttuu kerrostalosta rivariin muutettaessa. Siitä lisää myöhemmin, sillä ruokatunti alkaa olla ohi... :)

3) Monacon reissu. Upea paikka, suosittelen. Siitäkin tulee matkakertomus ja paaaljon kuvia myöhemmin. Tässä kuitenkin vähän jo esimakua:



4) Uusi sairausepäilys: fucking astma. En ala. Tästä tiedetään taas syksyllä lisää, kun menen kontrolliin, mutta vaikuttaa pahasti siltä, että minulla olisi alkava rasitusastma! Kiva kiitti hei...

Mitäs teidän elämäänne kuuluu? Sen lisäksi, että en ole itse ehtinyt kirjoittaa, niin en ole myöskään ehtinyt lukea muitten blogeja, mutta lupaan ottaa asian yhdeksi operaatioksi kesälomani sateisina päivinä.

2 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea uuteen kotiin, lähettelen täältä virtuaalisen leivän ja suolan tupaantuliaislahjaksi :)

    VastaaPoista